Asunto Oy Luotsituvanaukio – helmi meren ääressä

Hirvensalon saaressa Turun nykyisen sataman edustalla sijaitsee Pikisaaren kaupunginosa. Pikisaari on toiminut lastauspaikkana 1650-luvulta alkaen. Eräs syys Pikisaaren syntyyn oli se, että laivojen lastina oli tervaa, pikeä ja puutavaraa. Pelättiin tulipaloa, ja tästä syystä laivoja ei päästetty Turun silloiseen keskustaan Aurajoelle. Isot laivat jäivät Pikisaareen redille, jossa ne lossattiin ja lastattiin lastiveneillä. Kun Lunden-Kiinteistöt Oy ryhtyi suunnittelemaan rakentamista Pikisaaren rantaan, löydettiin rantavedestä noin 65 metrin pituisella ja 8 metrin levyisellä vyöhykkeellä useita paalurivejä, jotka olivat peräisin vanhoista satamalaitureista. Osa paaluista ajoittuu 1600-luvulle, ja ovat tänään suojelukohteena.

As Oy Luotsituvanaukio sijaitsee juuri entisen pikisataman alueella, Pikisaaren vanhassa kulttuuriympäristössä laivaväylän varrella. Kohde koostuu kolmesta identtisestä paritalosta. Kohteen kaikki kuusi asuntoa ovat korkealaatuisia, joissa yhdistyy asuminen meren äärellä, samalla kaikkien kaupunkipalvelujen ollessa vain kivenheiton päässä.

Kaikki kuusi asuntoa ovat vuokrakohteita, ohessa myös kohteen sisäkuvia asunnosta numero 6. Kohde koostuu kolmesta identtisestä paritalosta, joiden sijainti on aivan rantaviivan tuntumassa. Kukin asunto on kaksikerroksinen, kokonaisalan ollessa 106m2 per asunto. Asuntojen parvekkeet katsovat suoraan merelle, ja alakerran terassi antaa suojaisan pihapiirin Pikisaaren lehtomaisessa miljöössä.